Jänniä aikoja

Ranska näyttää luonteensa

”Ranskassa ei ole kunnon yhteiskunnallisen dialogin kulttuuria, ja sen näkee siinä, miten tämä uudistus on edennyt. Ihailen esimerkiksi sitä, miten Suomessa on uudelleen järjestetty ihmisten työurien loppuja. Miksi me emme pysty siihen? Haaveilen suomalaisesta konsensuksesta. Tai ruotsalaisesta, siitä että eläkeuudistusta valmisteltaisiin pitkään etukäteen ja että sitä tarkasteltaisiin perusteellisesti” - Anne Lavigne, Orléansin yliopiston taloustieteen professori. HS 25.3.2023.

Kun turhautuneet mielialat ylikiehuvat

Uhreina on autot sekä näyteikkunat - Samuli Putro: Totutusta poiketen (Taitekohdassa (2014)

Moni uutisia seuraava lukija on törmännyt viimeistään tällä viikolla juttuihin Ranskan eläkeuudistuksesta. Tutuksi ovat tulleet kuvat ja videonpätkät mellakoiksi äityvistä mielenosoituksista, joissa osumaa ottavat niin virkavallanedustajat kuin myös protestoivat kansalaiset. Tällä hetkellä kerrotaan jo 450 "turvallisuusviranomaisen” luokkaantuneen. Vähintään saman verran on ottanut osumaa myös mielenosoittajat. Lisäksi kerrottaan, että lähes 500 ihmistä on jo pidätetty.

Lyhyesti: eläkeuudistuksessa on kyse ranskan presidentin Emmanuel Macronin halusta nostaa eläkeikä nykyisesta 62 ikävuodesta 64:ään. Kansan kannalta uudistuksessa on kyse huononnuksesta, ja siksi se sitä myös vastustaa. Macronille puolestaan uudistuksen läpiviemisestä on tullut lähes koko arvovaltaa määrittelevä aihe. Hän haluaa ehdottomasti viedä pidemmän korren tässä asiassa, vaikka demokraattisen enemmistön saaminen lain tueksi on lähes mahdotonta.

Juuri tästä syystä viime torstaina (16.3) pääministeri Élisabeth Borne käytti perustuslain artiklaa 49.3, joka mahdollisti lain eteenpäin viennin ilman parlamentin äänestystä. Seurauksena tästä alkoi laajat protestiaallot ympäri maata. Se lisäsi bensaa jo vuoden alusta asti kyteneeseen hiillokseen.

Äänestyksen jälkeen parlamentissa vallitsi pienoinen kaaos ja raikui Marseljeesi vasemmistosiiven toimesta. Samalla Pariisin kaduille ja aukioille kerääntyi spontaanisti satojatuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään.

Moni prostestoija elätteli toiveita siitä, että seuraavalla viikolla hallitus kaatuisi luottamusäänestyksessä ja sen mukana myös kohuttu eläkeuudistus.

Näin ei kuitenkaan käynyt: hallitus voitti luottamusäänestyksen niukin naukin. Protestit - etenkin Pariisissa - kiihtyivät edelleen.

Keskiviikkona Macron puhui kansalleen, jonka toivottiin lievittävän mellakkamielialoja.

Tämäkin epäonnistui: Macronin esiintymistä TV:ssä pidettiin ylimielisenä, eikä hän oikein osannut laskeutua tyytymättömän kansan aallonpituudelle. Näinköhän se olisi ollut edes teoriassa mahdollista?

Keskiviikkona protestit ja lakot alkoivat näkymään myös minun arjessani. Turha oli yrittää mennä ranskan tunnille, kun edessä oli kuvassa näkyvä roskissulku ja pari lakkovahtia siinä varmistamassa, ettei kukaan noin vain ala sitä purkamaan.

Myös muiden kampuksen rakennusten ovet oli säpitty, ja kampuksen pääsissänkäynnin edessä viettivät opiskelijat luppoa ja grillailivat nakkeja. Illalla kaivettiin esiin kitarat ja kaljapullot. Alkoi yhteislaulanta, joka toi mieleen rippikoulun piinalliset nuotioillat, tai paremmin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun "opiskelijaradikaalit" laulamassa maailmanparannuslauluja, Bob Dylania ja John Lennonia.

Seuraavana iltana koetin mennä pelaamaan lentopalloa. Vaikka sain kaveriltani tiedon, että pelit oli peruttu lakon vuoksi, niin halusin silti käydä katsomassa, miltä siellä näytti. Kyllä: tämäkin portti oli tukittu - vieläpä paljon persoonallisemmalla tavalla niin kuin alla olevasta kuvasta näkyy. Olipa joku viitsinyt kantaa mikroaaltouunin lakon merkiksi.

Banderolli kertoo, että tukena ollaan

Perjantaina, koska kaikki muu ohjelma näytti olevan peruutettu, lähdin Lyoniin äänestysreissulle.

Saint-Etiennestä on lyhyt, alle tunnin lähijunamatka Lyoniin. Onnekseni junien kulussa ei ollut ainakaan tällä alueella vielä mitään ongelmia. Matka ja koko retki sujui kaikkinensa oikein mukavasti. Sain jätettyä ennakkoäänikirjekuoren Suomen kunniakonsulaattiin.

Edellispäivänä olin lukenut paikallislehti Le Progrèsin verkkosivuilta kyynelkaasuun peittyvistä toriaukioista, mutta tuona päivänä en nähnyt yhtäkään mielenosoittajaa.

Oli siis huilipäivä. Sitä paitsi satoi vettä, joten oli huono sää nousta barrikadeille.

Harhailin tovin kaupungilla ennen kuin lähdin takaisin kotikaupunkiini.

Ensimmäistä kertaa minulla oli aikaa paremmin hiimailla Lyonin kaduilla ja kuppiloissa. Kahdella edellisellä kerralla en ehtinyt Lyonissa juuri muuta tekemään kuin vaihtamaan kulkuneuvoa - niin kuin olen jo kertonut.

Tällä kertaa ilta meinasi yllättää.

Kuitenkin sen verran ehdin oleskelemaan, että uskallan väittää Lyonin olevan Saint-Etienneen verrattuna ilmapiiriltään paljon pääkaupunkimaisempi. Ihmiset pitivät tervettä etäisyyttä ja eivätkä olleet heti kyselemässä, että mistä päin sitä oikein ollaan kotoisin. Mukava olis käydä kiertelemässä kaupungin museoissa vielä jonain toisena päivänä - jos vain aikaa riittää.

Bellecourin aukiolla ei ollut tungosta

Joen vedenpinta oli noussut sitten edellisen vierailun

                                                                                                ***

Kuinka tästä eteenpäin?

Edellä kirjoittamieni lauseiden sävystä voi saada sellaisen kuvan, etten pätkääkään arvosta tällä hetkellä meneillään olevia protesteja.

Se pitänee paikkansa, mutta näin ulkopuolelta katsottuna, suomalaisesta vinkkelistä, on äärimmäisen helppo päätyä tällaiseen johtopäätökseen - menihän Suomessa sisälöltään vastaavanlainen eläkeuudistus läpi hyvin pienin soraäänin Sipilän kaudella 2017.

Voisi myös sanoa, että suomalaisia on kaikin puolin helppo hallita. Ne ei nouse barrikadeille, vaan hiljaisesti hyväksyy myös sellaiset huononnukset, jotka on puettu uudistuksen kaapuun. Suomalaiset tykkäävät myös tehdä töitä, niin miksipä sitä lailla vaikeuttaisi?

Ranskalaiset sen sijaan ovat valmiita ottamaan osumaa poliisien pampuista ja etälamauttimista, altistumaan kyynelkaasuille ja hengittämään roskispalojen myrkkykaasuja muutaman lisätyövuoden takia.

Luulisi väestöpyramidin ja ihmisten kasvaneen eliniänodotteen riittävän perusteeksi nostaa eläkeikää, mutta ei: ranskalaiset taistelevat urhoollisesti saavutettujen etujensa puolesta. Suomessa vastaavaa tilannetta ei syntyisi, sillä suomalaiset olisi jo vakuutettu siitä, että uudistus on välttämätön ja meidän kaikkien parhaaksi.

Tällainen kulttuuri ei vain toimi Ranskassa.

Mutkikkaammaksi protestien tuomitsemisen tekee myös tapa, jolla Macron ja pääministeri Borne runnoin lain läpi. Artiklaa 49.3 ei ole luotu perustuslakiin tämän kaltaisten uudistusten läpilyömistä varten, vaan varattu muita mahdollisia "suurempia asioita" silmällä pitäen.

On myös hyvä muistaa historia- ja kulttuurierot. Ranskalaiset ovat oppineet historian saatossa, että barrikadeille nousemalla voi saavuttaa jotakin. Näitä aikaisempia saavutuksia (Vuoden 1789 vallankumous ja myöhemmin vuoden 1848 kumous) tuskin kukaan kiistää, mutta Macronin kauden saavutukset on ollut luokkaa "polttoaineveron nosto peruutetaan" ja "eläkeikää ei nosteta" -tyylisiä torjuntavoittoja.

Harmi vain, ettei se nykyajassa ole mikään paras ja sivistynein tapa ajaa yhteisiä asioita. Poisoppiminen tästä tavasta on vaikeaa, ja yliopistojen sulkemisen perusteella vaikuttaa minusta siltä, ettei nuorilla näytä olevan halua muuttaa totuttua tapaa.

Tunnustan, että Suomessa asuessani olin aika "kritiikittömästi ihaillut" Ranskan protestikulttuuria. Kuitenkin nyt on mielipiteisiini tullut paljon harmaan sävyjä. Ehkä kyse on ollut myöskin siitä, että turvallisen etäisyyden päässä ei iske niin helposti nk. kognitiivinen dissonanssi.

Voi voi, kuinka historiaan mahtuu paljon tarinoita siitä, kuinka henkilön X suomukset ovat pudonneet silmiltä siinä vaiheessa, kun on omin aistein todistanut, mitä paikan päällä todella tapahtuu. Esimerkkinä voi lukea vaikkapa 1900-luvulla eläneiden vasemmistointellektuellien matkoista Neuvostoliittoon. Myös monen sodassa olleen muistelmissa on havaittavissa samoja piirteitä: kotipropagandassa sankarilliseksi ylistetyn sodan ja raa'an ja absurdin rintamatodellisuuden välillä on niin suuri ero, ettei ihmisen maailmankuva pysy enää samana.

Mielenosoitukset näkyvät vielä klöntteinä asvaltissa

Nykynuorisoa tavataan haukkua usein passiiviseksi ja epäpoliittiseksi. Sitä ne ovat myös tilastojen valossa suhteessa aikaisempiin sukupolviin. Ja kun ne ovat aktiivisia, niin ovat sitä usein väärällä tavalla. Wokeisimi, intersektionaalinen feminismi jne. saavat kovasti arvostelua osakseen muiltakin kuin Sanna Ukkolalta.

"Jos nuoriso on poliittista, ne ovat sitä aina väärällä tavalla", näin kait sen voisi sitten tiivistää. Käsittääkseni 1960-luvun hippiliikkeet sun muut radikaalit viritykset eivät kuitenkaan herättäneet vanhemmissa sukupolvissa samanlaisia populistisia vastaliikettä kuin nämä nykyiset. Ehkä silloin aikuisilla oli tärkeämpää tekemistä kuin propagoida internetissä?

Kuten oikeita töitä?

Epäpoliittisuutta voi pitää myös melko järkevänä enemmistön valintana aikana, jolloin poliittinen ilmapiiri kärjistyy ääripäiden nollasummapeliksi. Ei kannata edustaa voimakkaita mielipiteitä, jos haluaa kelvata kansainvälistyvän työelämän palveluksiin.

En tiedä. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan asiat täällä tulevina viikkoina kehittyy. Tuskin Ranskaan kuitenkaan Lavignen mainitsemaa "dialogin kulttuuria" syntyy tämänkään konfliktin seurauksena.

Aika näyttää.

Lähteitä ja linkkejä:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009473223.html

https://www.lemonde.fr/en/france/article/2023/03/22/macron-defends-french-pension-plan-says-should-be-implemented-by-end-of-year_6020305_7.html

https://news.sky.com/story/chaos-erupts-in-french-parliament-as-macron-bypasses-vote-and-forces-through-controversial-pensions-bill-12835534

https://www.france24.com/en/europe/20230324-at-least-457-people-arrested-441-security-forces-injured-in-violent-french-pension-protests