Ostoskeskuksessa

Elämän tosiasiallinen tarkoitus on kuluttaa, ja kulutusmahdollisuuksien maksimointi on viime kädessä se, mistä me saamme hyvinvointia. - Matti Virén. Brysselin kone. 9.2.2022.

Jo Prisman ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta. - Pentti Linkola. Itse asiassa kuultuna. 7.1.2016. tai HS:n artikkeli

Kun kirjoittaa Ranskasta, on syytä kirjoittaa myös kuluttamisesta. Ranska näet on pröystäilyn ja varhaisen kulutuskulttuurin edelläkävijämaa, "kauniin turhuuden maa", josta muun muassa suomalainen kulttuurihistorioitsija Riikka Forsström on kirjoittanut kirjassaan Kaunis turhuus - ylellisyys ja nautinnot yksinvaltiuden ajan Ranskassa (Otava 2011).

Aivan luukkuni vieressä on ostoskeskus: Centre Commercial Centre Deux. Se on valkoinen betonimöhkäle, paraatiesimerkki 1970-luvun lopun betonirakentamisen brutaalista tehokkuudesta ja suuruuden ekonomiasta. Ennen viimeisintä julkisivuremonttia se muistutti ulkonäöltään hieman Joensuun edesmennyttä kauppahallia, mutta tietenkin monta kertaa suuremmassa koossa. Mieleen hiipii myös vertaus risteilyaluksesta, jota ei tehty koskaan merikelpoiseksi. 

Pääsisäänkäynti sijaitsee rakennuksen vasemmassa kulmassa

Näkymä Rue Alexandre Pourcel -kadun puoleiselle sivuportille

Centre Deux kätkee sisäänsä vaatekauppoja, koruliikkeitä, puhelinmyymälöitä, kahviloita ja ravintoloita. On Henkkamaukkaa, Mäkkäriä ja Normalia - Suomessakin tunnettuja brändejä. Kalliita merkkiliikkeitä ei juuri ole, vaan kyseessä on ns. tavan kuolevaisten shoppailukeskus. 

Kolmitasoisen ostoskeskuksen perällä toimii kaksikerroksinen Auchanin hypermarket. Se on paikka, jonne olen menossa. Ranskalainen Auchan-kauppaketju lienee tuttu kokeneille Euroopan matkailijoille. Ketjulla on lähes 2000 liikettä ympäri maailmaa, ja sen omistaja, Gérard Mulliez, on ollut ainakin jossain vaiheessa Ranskan rikkain henkilö. Pohjoismaihin Auchan ei ole koskaan levittäytynyt, eikä Saksaan. Ranskassa ja Espanjassa ketjulla sen sijaan on paljon yksiköitä, mutta myös Itä-Euroopassa edustus on vahva. Nyt kun muistelen niin tuntuu siltä, että olisimme aikoinaan perhematkalla vierailleet Budapestin lentokentän viereisessä Auchanissa. Tapettiin kait siellä aikaa odotellessamme jatkolennon lähtöä Kyprokselle.  

Anyway. Centre Deuxiin - tai Mall of Centre Deuxiin niin kuin nyky-Suomessa asia ilmaistaisiin - käydään sisään Rue des Docteurs Charcot -kadulla sijaitsevista pääovista. Myös Rue Alexandre Pourcelin puoleiselta kadulta voi yrittää sisään, jos ei säikähdä sen oven edessä usein hengailevia tyyppejä. Ja toki, jos omistaa auton, on keskuksen perällä parkkihalli, josta pääsee kätevästi suoraan Auchanin hypermarkettiin.  

Valitsen pääoven. 

Sisällä mielikuvani ruotsinlaivasta vahvistuu. Edessäni avautuu puikulamainen, matala käytävä, jonka varrella on putiikki jos toinenkin. Vertaus laivaan ontuu sikäli, että ruotsinlaivoissa on parempi akustiikka. Täällä kaikuu kuin tunnelissa. En myöskään näe huumoripaitoja tai niin "perussuomalaisen näköistä väkeä". 

Hetken kuljettuani pääsen keskiaulaan. Katselen hetken ympärilleni ja nappaan valokuvan. Se on tuossa tuo alapuoleinen.

Otoskeskuksen 1. kerroksen pääaula

Auchanin porteille päästyäni kiinnitän ensimmäisenä huomioni shoppailuvälineisiin. Ihmettelen, ettei koreja ole tarjolla. Siksi on melkein pakko valita "ostoskärrit". (Pohjois-Karjalassa puhutaan aina kärreistä, ei kärryistä. Olen opetellut vasta aikuisiällä kirjoittamaan sanan kielioppisääntöjen mukaisesti)

Auchanin alakerrassa on lähinnä tavaraa ja erilaisia kulutustuotteita. On matkalaukkuja, vaatteita, astioita, paistinpannuja, valaisimia, auton moottoriöljyjä, viihde-elektroniikkaa, pelejä, elokuvia sekä tietysti kirjoja ja lehtiä. Näistä minua kiinnostaa lähinnä kirjat, joten käyn tsekkaamassa, onko siellä mitään mielenkiintoista.

Yläkerrassa sijaitsee päivittäiselintarvikeosasto. Ostoskärryni ovat yhä tyhjät, kun astun liukuportaisiin. Tarvitsen ainakin pikakahvia, pastaa, purkkisardiineja, olutta, vihanneksia, leipää ja juustoa. Ensisilmäyksellä näyttää siltä, että olen tullut oikeaan paikkaan.   

Auchanin kärryt tuntuvat oudon siroilta ja kepeiltä. Suomessa olen tottunut ohjastamaan suuria, metallisia ostoskärryjä, jotka ovat näihin verrattuna todellisia amerikanrautoja. Kiikkerillä kärryillä marketissa seilatessa epävarmuus hiipii puseron alle. Tuntuu kuin olisin muuttunut pienemmäksi ihmiseksi - ihmiseksi, jolla on huonompi itseluottamus ja heikompi usko talouteen. Katsellessani ympärilleni huomaan, että Auchanissa on ainakin kolmenlaisia kuluttajia. Paljon on niitä, jotka ohjastavat samanlaisia kärryjä kuin minä, mutta on myös "vihreitä kuluttajia", jotka keräävät ostokset nerokkaasti suoraan omiin kestokasseihinsa. Lisäksi erotan joukosta ne suurperheet, jotka ajavat Suomessakin tunnetuilla kärrymalleilla. Minulle on vielä suuri mysteeri, mistä he saavat ne käsiinsä, sillä alakerran portilla en niitä nähnyt.

"Je circule uniquement en magasin" ("Kierrän ainoastaan kaupassa"), lukee plakaatissa. 

Vihannesosastolla todistan takaa-ajotilanteen. Tummansinisiin pukeutuneet vartijat jahtaavat kahta nälkäisen näköistä nuorta miestä. Miehet juoksevat kohti päätyseinää, josta ei pääse enää kuin oikealle tai vasemmalle.

Tilanne rauhoittuu nopeasti. Vartijat lysähtävät miesten päälle, ja miesten posket koskettavat Auchanin viileää kaakelilattiaa. Kuluttajat ympärillä kääntyvät hetkeksi seuraamaan tilannetta, mutta muistavat nopeasti olevansa kiitollisia siitä, että heillä paperit kunnossa ja rahaa tilillä. Viimeistään kassajonoon päästessään kukaan ei enää muista koko tilannetta.

Jatkan ostoskärryjen täyttämistä. Marketin yltäkylläisyys huimaa. Vertailen hintoja niin kuin vain tarkan markan kuluttaja tekee. Pistän myös merkille ne tuotteet, joita en ole Suomessa asuessani tavannut. 

Suurin ero, jonka yksinkertaisinkin matkustaja voi laittaa merkille, on tietenkin viini- ja viinahyllyt. Täällä - kuten hyvin tiedetään - toteutuu joidenkin suomalaisten unelma vahvoista viinaksista marketeissa. Olin katsovinani, että halvimmat viinipullot sai kantaa ulos alle 2 euron maksua vastaan! En tiedä, toteutuuko Alkon monopoliaseman purkaminen jo seuraan hallituksen kaudella, mutta olen varma siitä, että jos elän vähintään sen 79 vuotta (suomalaisen miehen eliniänodote), näen varmasti sen päivän, jolloin viimeiset "pitkäripaiset" lyövät lapun luukulle. 

Jos tätä haluaa nopeuttaa, voi äänestää kokoomusta ensi vaaleissa. 

Luin viime viikolla, että siellä on jo aloitettu kampanjatoimet viimeisten brezhneviläisten jäänteiden (Alko ja Veikkaus) poistamiseksi Suomesta. (ks. Verkkouutiset tai Talouselämä). Valtosen puheista saa sellaisen kuvan, että eurooppalainen elämäntapa toteutuu ennen kaikkea vapaimman mahdollisen kuluttamisen kautta. Myös toimivia julkisia järjestelmiä tulee purkaa, jotta päästään lähemmäksi "eurooppalaisten arvojen mukaista elämäntapaa". Tätä Valtoselle edustaa muun muassa "viinipullon ja kukkapuskan" ostaminen samasta liikkeestä. 

Onko tämä nyt sitten niin hienoa? Suomessa halutaan luopua kansainvälisyyden nimissä monista kansallisista erityispiirteistä, kuten kielestä ja Alkosta. Näistä jälkimmäinen ei ole kovin tärkeä tai merkittävä, mutta ensimmäinen kyllä on - ainakin minulle. Shoppailu Mall of Triplassa on tätä päivää, samoin kuin myös eri työtehtävien englanninkieliset tittelinimikkeet, vaikka työ tehtäisiinkin lähes täysin suomenkielisessä ympäristössä. 

Tässä mielessä Ranska on edistyksellinen. Täällä arvostetaan enemmän omaa kieltä - niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta Ranskalla on ollut ihan erilaiset lihakset pitää yllä oman kielen asemaa kuin esimerkiksi Suomella, joka on aina ollut enemmän tai vähemmän jonkin toisen vallan alainen. Yli 500 vuotta se oli Ruotsi, vajaa 200 vuotta Venäjä/Neuvostoliitto, viimeiset 30 vuotta Yhdysvaltojen johtama "länsimainen imperiumi", joka - jos nyt eivät suoraan miehitä, niin ainakin vaikuttavat maassa tehtävään politiikkaan ja ihmisten arvoihin ja valintoihin. 

Aina on pakko kumartaa. Se on osa Suomen tarinaa.

                                                                                        ***

Saavun kassalle. Siellä on paljon muitakin kuluttajia. Jonossa menee hetkinen, mutta olen rennolla mielellä liikenteessä, joten minua ei haittaa yhtään jonottaa. Suurten markettien kassajonoissa on sitä paitsi mukava katsella ihmisiä ja ajatella kuolemaa. Tarkkailen ihmisten kärryissä ja säkeissä pursuilevaa eloperäistä ainesta, sitä suojaavia metalli-, muovi- ja pahvipakkauksia. Ajattelen niiden tulevaa kohtaloa, kuinka niille käy sen jälkeen, kun ihminen on imenyt niistä kaiken hyödyn ja vain tyhjät kuoret ovat jääneet jäljelle. Kuorista osa päätyisi atomeiksi ilmakehään, osa hylättäisiin kaatopaikalle tai katuojaan. Osa taas joutuisi loppuiäkseen kiertämään merten muovipyörteissä.

Kassat Ranskassa ovat lyhyitä ja siroja verrattuna suomalaisiin. Edes kassa, jossa lukee ranskaksi "pitkä hihna", ei vedä vertoja suomalaisten hypermarkettien kassalaitteille. Ehkä suomalaiset arvostavat tässäkin asiassa enemmän väljyyttä?

Jostakin mieleen pälkähtää Pentti Linkola, joka kuulemma näki jo "Prisman ovelta ettei ihmisellä ole tulevaisuutta". Tuossa lauseessa tämä kyseenalainen legenda, suuri luonnonsuojelija ja -ajattelijavainaa korosti nerokkaalla tavalla omaa ulkopuolisuuttaan suhteessa tavan kansaan, jota hän syvästi halveksi.

Ei, Pentti ei astunut Prisman liukuovista sisään, vain kääntyi hiljaa pois niin kuin siinä J. Karjalaisen kauniissa kappaleessa. Verkoilla pyytämänsä kalat hän myi kaupungissa asuville ihmisille, mutta palasi aina kotimökkiinsä, Vanajaveden rannalle, kulkematta supermarketin kautta. 

Jono liikkuu eteenpäin. Oikeassahan Linkola oli soimatessaan ihmisen järjetöntä kulutustahtia. Eihän tämä maapallo sitä loputtomiin kestä. Jotain tartteis tehdä, mutta aika myöhäistä alkaa jo olla. 

Myyjä katkaisee ajatuksen. On minun vuoroni astua palveltavaksi.   

- Bonjour, monsieur, myyjä sanoo.

- Moi, huudahdan vahingossa. Muistan taas olevani Ranskassa.

- 42,70 € s'il vous plaît. Par carte? myyjä kysyy.

- Oui, par carte. Merci, vastaan.

- Au revoir monsieur, hän huikkasee ja ojentaa minulle vihreän kuitin, jossa on FSC-ympäristömerkki.

- Au revoir, vastaan takaisin ja koetan hymyillä niin kauniisti kuin osaan. 

                

                                                                                ***

Täyteen ahdettu kangaskassi olalla ja ekstramuovispussi kädessä lähden etsimään ulospääsyä. Ostosten äänet kaikuivat hallissa apaattisena mattona. Vartija seisoo lähimmän sortie-oven edessä. Pian tajuan, että siitä saa kulkea ainoastaan onnettomuuden tai muun jonkin muun katastrofin sattuessa. Täytyy löytää toinen tie. 

P.S.

Tekstissä mainittu arvoitus tukevista ostoskärryistä selvisi takaisin päin tullessa. Ostoskeskuksen käytäviltä ja parkkihallista löysin tukevampia ostoskärryjä, jotka sopivat paremmin suomalaiseen makuun. Parkkihallin sisällä niitä olikin sitten aikamoinen jono.

Ja vielä pakollinen matkailuvinkki:

Turistille ostoskeskukset ja automarketit ovat maassa kuin maassa erinomaisia vierailukohteita, koska siellä elämä on niin riisuttua kuin voi vain olla. Jäljellä niissä ei yleensä ole muuta kuin kuluttamisen ja tarpeentyydytyksen kova ydin. Toki siellä on usein myös järjetön valikoima - ja myös paikallisia erikoisuuksia löytyy. 

Se hyvä puoli tässä Saint-Etiennen kaupungissa on, että täällä on paljon pieniä, sympaattisia elintarvikemyymälöitä, jossa herkän kuluttajan ei tarvitse nähdä saman mittakaavan kulutusta. Päinvastoin: pienessä kaupassa/kyläkaupassa voi uskoa, että ihmisellä on edessään loistava tulevaisuus.

Mukavaa viikonjatkoa,

- Aapo