Saint-Étienne - historiaa ja nykypäivää
 |
Saint-Étienne on kaupunki, jonne Ranskan matkaa suunnitteleva ei ole varmastikaan aivan ensimmäisenä suuntaamassa. Miksi olisi? Täällä ei ole mitään "ylivertaista", maailmankuulua nähtävyyttä, jonka olemassaolon todistaminen olisi jokaisen matkustajan tärkein tehtävä ja velvollisuus. Täällä ei myöskään ole esimerkiksi samanlaisia kulinaristisia mahdollisuuksia kuin naapurikaupungissa Lyonissa, jota on nimitetty myös "maailman gastronomian pääkaupungiksi". Sen sijaan Saint-Étienne tarjoaa huokeaa, keskinkertaista pikaruokaa, kebabeja, tacoja (ranskalaiseen tyyliin), burgereita ja pitsaa.
Lyonia ja Saint-Étienneä on muutenkin vaikea verrata toisiinsa, sillä niin erilaisia ne ovat. Tästä huolimatta saint-etienneläiset eivät oikein tunnu pitävän lyonilaisista. Kaupungit tuntuvat käyvän samantyylistä (leikkimielistä?) kamppailua kuin esim. Turku ja Tampere tai Pori ja Rauma.
Ranskassa ja muualla Saint-Étienne - jota paikalliset kutsuvat myös lempinimellä Sainté - tunnetaan lähinnä futisjoukkueesta (AS Saint-Étienne) ja sen hulluista kannattajista, kivihiilikaivoksista ja niiden ympärille muodostuneesta teollisuudesta. Futisjoukkue menestyi joskus niin hyvin, että brittiläinen indieyhtye Saint Etienne päätti nimetä yhtyeensä sen mukaan.
 |
| Vihreäpaidat valmiina futaa |
Karun ja nuhruisen teollisuuskaupungin historia on kirjaimellisesti hiilenmusta. Raskaasta hiiliteollisuudesta johtuen kaupunki tunnettiin aiemmin nimellä La ville noire (musta kaupunki). Alla oleva maalaus esittää tuota 1800-luvun lopun teollisuuskurjuutta; kaivoksille marnivia työläisiä, naisia, miehiä ja lapsia, heidän taakseen jäävää, hiilisavuun peittyvää kaupunkia.
 |
| Jean-Paul Laurensin (1838-1921) maalaus Les Mineurs (1904) kuvaa naturalistisesti 1800-luvun lopun meininkiä Saintessa. Paikka: Parc Musée de la Mine |
 |
| Mustaa kultaa |
Toisaalta kuuluisa futisseura vihreine asuineen onnistui ehkä hiukan muuttamaan ihmisten mielikuvia Saint-Étiennestä. Tässä on erinomainen lyhytdokumentti futishullusta kaupungista vuodelta 1976. Siinä kuvataan työläiskaupungin arkielämää, työtä ja jalkapalloa. Sama kannatuslaulu raikui tänään (4.2.22) Geoffroy-Guichard -stadionilla, kun kävin katsomassa matsia. Äijät onnistuivat jopa voittamaan lukemin 3-2.
 | ||||
Urbaania sykettä mielenosoituspäivänä. Aiheena tietenkin Macronin eläkeuudistus
|
Aikoinaan täällä siis tuotettiin mm. pyssyjä, tekstiilejä ja polkupyöriä. Näihin pääsee tutustumaan kaupungin Taide- ja teollisuusmuseossa (Musée d'Art et d'Industrie). Siellä voi myös nähdä vanhojen setien käyttävän samoja kutomakoneita, joilla valmistettiin monenkirjavia kankaita ja koristenauhoja. Esillä on laaja valikoima eri aikakausien tuotteita. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos tänne sattuu eksymään.
Kun olen edellä hiukan kertonut kaupungin historiasta, on huomionarvoista, että nykyään ne jalustat, joille tämä kaupunki rakentui ovat käytännössä murtuneet: Futisjoukkue kyntää parhaillaan Ranskan kakkossarjan jumbosijoilla, hiilikaivokset on museoitu 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneen vihreän siirtymän takia, ja tehtaan porteista astelee sisään vähemmän jengiä kuin ennen. Täällä, kuten monessa muussakin kaupungissa tietotyö ja korkeakouluteollisuus ovat korvanneet raskaan ja saastuttavamman metalli-, kone- ja hiiliteollisuuden.
 |
| Kaivosjätevuori kohoaa korkeuksiin |
Tällä hetkellä kaupungissa opiskelee noin 30 000 opiskelijaa. Vaihto-opiskelijoita kerrotaan olevan noin 3000 per vuosi. Määrä on aika suuri, kun ottaa huomioon kaupungin väkiluvun, 175 000. Vielä 1960-luvun lopulla kaupungissa asui peräti yli 220 000 ihmistä. Viime vuosien tilastojen perusteella näyttää siltä, että kaupunki on palannut jälleen kasvu-uralle - ainakin väkiluvun suhteen. Taloudellisista ja muista viihtyvyyteen vaikuttavista indikaattoreista en osaa näin lyhyellä kokemuksella sanoa mitään. Minulla ei myöskään ole kunnollista vertailupohjaa, koska en ole vielä ehtinyt kunnolla vierailemaan muissa ranskalaiskaupungeissa.
Saint-Étiennen keskustassa miihaillessani olen vain pannut merkille sen, kuinka muutaman korttelin välillä voi olla todella suuria eroja - aivan kuin olisi olemassa kaksi eri kaupunkia. On kortteleita, joissa näyttää siltä, että on todella lähdetty kiireellä. On katuja, jotka tuovat mieleen Tohmajärven Aseman seudun. Kaikki on jäänyt sille sijoilleen, liikkeet suljettu ja jätetty oman onnensa nojaan.
 |
| Todellista joutomaata, vain parin korttelin päässä päärautatieasemalta |
Yleinen nuhjuisuus ja runsas asuntotarjonta suhteessa kysyntään näkyy tietenkin suoraan asuntojen hinnoissa. Vuokrat täällä ovatkin todella alhaisia. Sanotaan, että tämä on jopa Ranskan halvin kaupunki asua. Köyhälle opiskelijalle siis siinä mielessä oiva vaihtoehto.
Turvallisuus ja viihteen puute sen sijaan puhuttavat. Etenkin internetissä on paljon kirjoituksia ihmisten ikävistä kokemuksista, joissa nämä ovat joutuneet rikosten uhreiksi. Osa taas kirjoittaa siitä, kuinka tylsä ja mitäänsanomaton kaupunki tämä on.
Kaikki lienee ainakin osittain totta, mutta minulle kummatkaan eivät ole vielä - 4 viikon oleskelun aikana - aiheuttaneet ongelmia. En ole kokenut uhkaavia tilanteita eikä minua ole mukiloitu, vaikka olen kulkenut useampana iltana puolen yön jälkeen pääkaduilla sekä syrjäisemmillä alueilla. En myöskään ole tylsistynyt väitetyn viihteenpuutteen takia.
Minulla on ainoastaan positiivisia kokemuksia tästä kylästä.
Maine ja yleinen mielipide paikkakunnasta vaikuttaa ihmisiin vähintäänkin alitajuisesti. Harva on sille täysin immuuni. Ihmiset tapaavat myös rakentaa omaa identiteettiään kaupungin, kylän, lähiön tai kaupunginosan mukaan. Mielipiteet monista paikkakunnista ovat usein valmiita mielipiteitä. Esimerkiksi ihmiset sanovat usein, että "Tampere on kyllä viihtyisä kaupunki" ja "Kouvola on todella ruma" ja "Savonlinna on kuollut talvella." Kun näitä lauseita toistetaan tarpeeksi kauan, syntyy kaupungissa asuville myös tiettyjä ennakko-odotuksia.
Saint-Étienne on kaupunki, jossa ei ole paineita viihtyä, ja kun ei ole paineita viihtyä, on viihtyminen paljon helpompaa. Ehkä vaikeampia paikkoja maailmassa ovat juuri sellaiset paratiisisaarimaiset "idylliset alueet", joissa ihmisillä on kova paine olla onnellinen. Siksi suosittelenkin matkustamista sellaisiin kohteisiin, jotka eivät ole siellä nautintolistan kärkisijoilla...
Mistäpä muusta kertoisin?
Säästä voisi tietenkin puhua, mutta sanottakoon vain lyhyesti, että se on vaihdellut täällä paljon. Tammikuun alussa oli todella lämmintä, yli 10 °C. Sen jälkeen oli pari viikkoa aika holotna ja lunta, mutta nyt näyttää siltä, että pikkuhiljaa lämpenee - ollaan jo plussan puolella.
Sen voi ainakin sanoa, että ihmiset täällä ovat maanläheisiä ja todella ystävällisiä. Heissä ei ole tippaakaan turhantärkeyttä. Joka kerta (siis kahdesti tähän mennessä) kun olen päättänyt mennä testaamaan paikallista kahvilaa/baaria, niin kertaakaan en ole välttynyt keskusteluseuralta. Molemmilla kerroilla olen päätynyt haastelemaan paikallisten kanssa ranskan ja englannin sekoituskieltä ja pelaamaan dartsia. Kaikki opiskelukaverit ovat myös todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He ovat ottaneet minut todella hyvin mukaan porukoihinsa.
Niin ja luonto, kaupunkia ympäröivä luonto on todella nättiä. Pääsin tällä viikolla käymään Loire-joella. Olin todella vaikuttunut näkemästäni. Vesi tosin oli yhä todella alhaalla erittäin kuivan kesän jäljiltä, eikä luonto oikein tiennyt, että mikä vuodenaika nyt oli menossa.
Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu monin tavoin.
Tässä vielä muutamia luontoräpsyjä kuluneilta viikoilta:
 |
| Kaupungin laitamilla avautuu upeat näköalat vuorille |
 |
| Loire virtaa noin 15 km päässä kaupungin keskustasta. Siellä on upeat maisemat, uimaranta ja venesatama. |
 |
| Botskeja Loirella |
 |
| Loireen laskeva sivujoki le Lizeron ja sen rannat 2.2.2022 |
***
Kommentit
Lähetä kommentti